Hoitaessa saa olla varovainen, sillä ei koskaan tiedä mitä Bea keksii. Ei se pahaa tarkoita omilla jekuillaan vaan omaa hauskuuttaan heittelee harjoja ympäri seiniä (joten kannattaa ehkä pistää se harjakoppa johonkin Bean olotutumattomiin). Bea on myös hyvä aukaisemaan solmuja, kannattaa varmistaa siis ne solmun päät. Yleensä Bean temput vain riittävät näihin harjojen heittelemiseen ja solmujen avaamiseen, toivottavasti ei keksikään enempää sillä näissä on kestämistä jo.
Muuten hoitaminen sujuu hyvin, Bea antaa harjata joka paikasta hyvin ja nauttiikin joskus touhusta niin ettei ala hätäilemään viimeistä päivää. Kavioidenkin nostelu sujuu ongelmitta, ainakin yleensä. Joskus on vain niitä päiviä ettei millään viitsisi nostaa sitä kaviotaan putsausta varten. Kyllä siinä saa vähän aikaa sitten yrittää sitä nostaa.
Satulointi sujuu yleensä myös hyvin, mitä nyt joskus Bea liikahtaa juuri, kun on sitä satulaa laittamassa selkään tai nostaa päätänsä ylös, kun aletaan suitsia laittamaan päähän. Se on vain onneksi pientä ja pienellä huomautuksella Bea jo tottelee hyvin taas kerran.
Taluttaessa Bea osaa myös olla joskus rasittava ja kiskoo itseään mihin sattuu. Varsinkin kesäisin ne ruohontukut jossain puskassa näyttävät vetävän tammaa magneetin lailla itseensä. Sinne on siis Bean päästävä, mikään ei voi estää! Jääräpäisyyttä kyllä löytyy tältä vaikka muille jakaa. Silti niin ihana otus on.
Eläinlääkäriä tai kengittäjää Bea ei onneksi kammoksu vaan on katsomassa onko heillä jotain hyvää tarjota tai sitten suunnittelee ihmisparoille jotain jekkuja. Voivoi parkoja vain.
Ratsastaessa Bea on menevä, joskus vähän liiankin menevä. Varsinkin ravatessa tai laukatessa neiti sattuu menemään joskus vähän liiankin kovaa, jolloin on syytä hidastella vauhtia. Bean askellus on oikein mukava ja varsinkin ravi tammalla on mukava, hyvinkin lennokasta on. Jopa harjoitusravissa on helppo istua ja mukava istua! Laukka myöskin on lennokasta ja mukavaa. Kaiken lisäksi Bean askeleet ovat upeat ja niitä kelpaa katsella kyllä.
Muuten Bea on suhteellisen helppo ratsastettava, se on yleensä yhteistyönhaluinen. Uusia ratsastajia se kyllä testaa menemällä pukkilaukkaa ympäri kenttää. Ei pidä vain luovuttaa tamman kanssa, sillä sitten ei koskaan tule kyllä mitään koko ratsastuksesta.
Kouluratsastus on kyllä Bean laji, sillä se kulkee ihan mukavasti sinne vaativa b:han asti. Keposesti se menee kaikki liikkeet ja on muutenkin komea näky. Taipusuus on täysi kymppi, sillä tamma voisi vaikka taipua postimerkin päällä. Tottakai kunnon lämmittelyt pitää olla ennen kuin mihinkään taivutaan. Kouluratsastukseen Bea jaksaa keskittyä hyvinkin ja menee yleensä parhaansa mukaa tutulla ratsastajalla koulua.
Esteet menevät vähän huterasti, mutta kyllä kisoissa voidaan pienen hiomisen jälkeen käyttää. Hätäillä tämä neiti kyllä osaa ja pelkääkin erikoisia esteitä jonkin verran. Pitää vain harjoitella tarpeeksi ja tutustua kaiken näköisiin ja kokoisiin esteisiin niin eiköhän siitä ala sitten sujumaan.
Muuten hyppytyyli on moitteeton, muttei kuitenkaan ihan niin täydellinen kuin voisi olla. Muttei kukaan kuitenkaan voi olla täydellinen.
Muiden hevosten kanssa Bea on pomottava ja heti on lauman johtajana, eikä alistu huonompaa arvoon ollenkaan. Kyllä muut hevoset heti alistuu Bean johtajuuteen. Kunhan ei vain tamma ala ihmisiä pomottelemaan.
|