|
Metsätähden Airikka eli kaikille tuttavallisemmin Riina on luonteeltaan hyvin päättäväinen ja aurinkoinen neiti, joka pitää laumassa aina muut tammat ojennuksessa. Viedessämme tammoja laitumelle Riina on aina se ensimmäinen jonossa, myös laitumella ollessaan huomaa selvästi että tämä tamma on pomo. Muut hevoset omissa pienissä ryhmissään, ja Riina lähimpänä yksinään.
Riinaa on aloittelijankin aina ilo hoitaa, sillä tammaa ei tarvitse kahta kertaa käskeä eikä se turhaa hyöri karsinassaan, jos ihminen on harjaamassa. Riina saattaa välillä tehdä joitakin pieniä metkuja, mutta ne nostattavat hymyn huulille, ei suinkaan mitään vihan tapaistakaan. :) Tamma antaa harjata itseään joka puolelta, ja se seisoo kärsivällisesti paikoillaan koko hoidon ajan. Myös kavioiden putsaus, satulointi ja suitsien laitto sujuvat yleensä ongelmitta (lukuunottamatta pieniä metkuja). Se ei säiky turhia juttuja, sen takia sitä saa myös aloittelevat ja kokemattomat hoitaa. Lisäksi Riina tulee toimen hyvin ihmisen kuin ihmisen kanssa, joten myös kengittäjä ja eläinlääkäri ovat sillein kuin parhaita ystäviä.
Ratsastettaessa Riina on aina hallittavissa, eikä se päättäväisyydestään huolimatta yritä koskaan mennä omia teitä. Pikemminkin tuo luonteenpiirre on tehnyt tammasta sellaisen, että se yrittää tehdä aina kaiken juuri niin kuin on käsketty, ja paremmin kuin muut. Vaarallisia tilanteita ei myöskään kannata Riinan selässä ollessa odottaa, sillä se on luotettavista luotettavin ratsu eikä se ota turhia riskejä missään tilanteessa.
Airikka menee parhaiten ja erittäin mielellään koulukiemuroita, niitä se jaksaa piipertää päivästä toiseen ilman minkäänlaisia kyllästymisen oireita. Riinan askellajit ovat tasaiset ja näyttävät, katsomosta katsellessa varmasti jokainen vetää kiihdyksissään henkeä ja tuijottaa epäuskoisena; miten noin pieni hevonen voi näyttääkin noin hyvältä! ;) Riinalla ratsastetaan viikottain myös pitkä maastolenkki järven rantaa pitkin, ja lopuksi takaisin tullessa nopeatempoista laukkaa pellolla. Siitä tamma nauttii, ja niin se aina tsemppaa seuraavan viikon treenejä varten. Maastossa tamma on muutenkin rauhallinen, eikä säiky asioita. Voisi sanoa, että Riina on lähellä maastovarmaa hevosta. Jos porukalla mennään maastoon, niin tamma tahtoo olla jonon kärjessä, muuten ei tule yhtään mitään.
|