|
Tenja on luonteeltaan yleensä rauhallinen poni, mutta joinakin aikoina muut asiat kiinnosvat enemmän kuin se mikä pitäisi. Esimerkiksi keväisin oriit ovat lähellä tamman sydäntä ja nämä sotkevat Tenjan ajatuksia joskus niinkin pahasti, että keskittyminen häiriintyy. Muuten Tenja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, jopa kengittäjän ja eläinlääkärin!
Hoidettaessa Tenja on rauhallinen ja jaksaa kärsivällisesti seisoa aloillaan hoidon ajan. Rauhallisessa paikassa hoitaminen sujuu yleensä helposti ja nopeasti, ilman ongelmia. Keväisin tamma saattaa olla hieman levoton ja steppailla paikoillaan, joten kannattaa varoa varpaitaan ja oreja. Harjatessa tulee muistaa, että Tenja kutiaa herkästi mahan alta. Joten kannattaa olla varovaisempi sieltä harjatessa. Satulointi ja suitsien laitto sujuu ongelmitta. Välillä Tenja keksii nostaa päätänsä ja heilutella sitä ettei vain saa suitsia päähän helposti. Normaalisti asettuu aika pien. Myös pientä pullistelua saattaa olla, joten kannattaa se satulavyö tarkastaa ennen kuin selkään nousee.
Taluttaessa kulkee vierellä kiltisti, ellei keksi vierestä jotain syötävää tai muuta mielenkiintoista. Tenja saattaa yhtäkkiä lähteä väärään suuntaa popsimaan herkullisia ruohonkorsia ja jos ei ole varuillaan, niin voi päästä tutkimaan maata lähietäisyydeltä.
Ratsastaessa Tenja on jokaisen unelma. Se vastaa apuihin helposti ja joskus voisi luulla, että tamma lukee ratsastajan ajatuksia. Askeleet ovat oikein mukavat, paitsi ravi saattaa olla vähän vauhdikasta välillä. Tenja myös mielummin ravaa kuin laukkaa, mutta ei ole mahdottomuus saada tammaa laukkaamaan. Tämä neiti on ratsastuslajeissa mitä monikäyttöinen. Se taitaa niin esteet, koulun, valjakon ja westernin. Tosin pääpaino kisauksessa on esteissä ja koulussa.
Koulua mentäessä Tenja on hereillä koko aika ja tekee mahdollisimman hyvin kaiken mitä ratsastaja tahtoo. Tosin jos kauan tamma joutuu samaa rataa jankkaamaan, se kyllästyy ja sitten mistään ei ole tule mitään. Muuten Tenja pitää kouluratsastuksesta ja sen vaikeista kuvioista.
Esteet mennään lentäen yli, yleensä mahdollisimman korkealta ettei pudoteta vain mitään. Ratsastaja saa olla koko aika hereillä ettei vauhdi kiihdy liian kovaksi. Hyppytyyli on hyvä ja siinä pysyy hyvin mukana.
|